Tänään kisattiin 3 starttia ATT:llä. Ekana oli hyppäri, ihan kiva rata, fiilis vaan oli vähän vaisu kun heti eka rima tuli alas... Muita virheitä ei sitten tullutkaan.
Tokalla radalla tuli kanssa eka rima alas! Ketut! Lisäksi sössin keppien aloituksessa ja tuli sieltä toinen rimakin. Tulokseksi siis 15.
Vimpalla radalla pysy rimat ylhäällä, mutta keinun (!) ylösmenolta vitonen. Pirulainen. Yleensä Kami keinun ottaa varovaisemmin ja puomi on se, jonka ylösmenolta otetaan virheitä.
Kakkoshypyn otin ihmisnuolena (& persjättö), Kami jopa jarrutti ja kääntyi! Kepeille meinasin melkein joka kerta uida keskeltä sisään, mutta viime hetkellä aina korjasi ja kävi kiertämässä eka kepinkin, hienoa! 14-hypyllä toimi backlap kivasti, sitä tulee käytettyä ihan liian harvoin! Nytkin hokasin kyseisen vaihtoehdon vasta toisten rataantutustumista seuratessa. Oikein hyvä meno oli!
Ledikin oli taas ajatuksella mukana Elinan treeneissä. Tehtiin tuplasylkkäriä, hävettää myöntää, mutta ollut aikasemmin moiseen tutustunutkaan... Sujui kuitenkin tosi kivasti! Sylkkärissä tars vaan muistaa antaa koiralle tarpeeksi tilaa kääntyä ennen estettä, varsinkin sitten kun tulee korkeammat rimat, niin tää korostuu! Omatoimisesti treenattiin välistävetoa, tokan välistä vedon jälkeen meinasi tulla vedon mukana hypyn ohi. Lisäksi irtoamista pöydälle ja puolikkaita keppejä, nyt muistettiin kepitkin taas hyvin :)
Aksatreenien ohessa Led muuten kykenee seuraamaan aikas kivasti ilman namikättäkin...
Kamin kanssa kisattiin lauantaina Hyvinkäällä 3 starttia. Etukäteen arvoin ilmoittautumisen kanssa, hallin uutta pohjaa kun on niin paljon parjattu. Ennen ekaa rataa otin muutamat lämppähypyt, jotta koira sai tottua alustaan eikä sillä ollut mitään ongelmia. Vaan tämäpä olikin virhe. Lämppähypyillä kun on kuulemma eri alusta kuin kisaradalla. Nyt koira sai sitten harhaluulon, että alusta pitää...
Ekalla rada sudittiinkin sitten lahjakkaasti... Vähän väliä lipsui jalat ja koira veti kylkimyyryä. Ihan järkyttävää! Hyllyhän sieltä tuli, onneksi selvittiin edes ehjinä ulos radalta.
Tokalla radalla koira otti jo varovaisemmin ja pysyi pystyssä. Mitään kauhen tehokkaita käännöksiä ei uskaltanut yrittää, semmosia vaan, että koira pysyy pystyssä... Muurin palikat tuli alas epäonnistuneen takaaleikkauksen ansiosta ja siitä hetken päästä hyllytettiin, kun Kami nappasi yhden ylimääräisen hypyn.
Hyppiksellä meni joku kaarre vähän pitkäksi ja ruma pyörähdys lopussa, mutta nollana maaliin ja vielä voittokin kaupan päälle!
Nyt yritän vähän ryhdistäytyä Ledin kanssa tokoilun saralla. Meillä on porukalla varattuna Vanton lämmin halli tunniksi sunnuntaisin pariksi kuukaudeksi eteenpäin. Eilen tsekattiin alokasluokan liikkeiden tämän hetkistä tilaa.
Paikallamakuuta ollaan tehty tosi vähän. Ledi makaa kyllä hyvin skarppina ja pysyy ihan kivasti paikallaan. Välipalkkailen toki.
Seuruussa tarttis ruveta häivyttämään namikättä. Tällä hetkellä ei paikka pysy ilman imutusta ollenkaan. Mitenköhän mä Kamin kanssa sen häivytyksen hoidin? Onko jollain hyviä ideoita? Mä olen tällä hetkellä tässä asiassa vähän pihalla.
Liikkeestä maahanmenoa ei tehdä seuruun yhteydessä, vaan saa vapaasti kulkea miten tykkää. Saisi tarkemmin kuunnella käskyä, eikä arpoa asentoa...
Liikkeestä seisominen on samalla mallilla kuin maahanmeno, arpoo asentoa ja tuppaa ottamaan askelia käskyn jälkeen ennen seisahtamista.
Luoksetulo on vauhdikas, odottaa lupaa suht maltilla, tätä toki vahvistettava. Sivulletuloon vaatii käsiapua, kuten perusasentoon vielä muutenkin.
Estehyppy taitaa olla tasolla 0, sitä ei edes päästy kokeilemaan, kun ei ollut hyppyä.
Paljon on siis työtä edessä, jos Lepakon kanssa meinaa kesällä (loppukesästä!) alokasluokkaan lähteä...
Tänään lyhyissä aksatreeneissä Ledi upposi pimeään putkikulmaan joka kerta ja kerran hulahti sinne ihan ohjaamattakin :D Kai sen tartti vaan nukkua yön yli ja miettiä asiaa. Harmi kun Vanton hallissa ei ole verkkoja keppeihin, tiedä vaikka nekin olisi taas osattu hakea.
Tiistaina aksattiin. Kamin treeneissä tehtiin tämmöstä rataa:
Suoralla 6-9 ehti ihan hyvin persjättöön renkaan taakse, mutta toiseen suuntaan mennessä ei tahtonut ehtiä ohjaamaan takaakiertoa hypylle 21. En usko, että normitilanteessa olis ollut noin tahmeaa ehtiä paikalle, mutta kun omat jalat oli ”vähän” kankeat viikonlopun jäljiltä. Ihan hyvin rata noin muuten kyllä meni. Kamista oli superhauskaa tykittää putkesta pituuden kautta putkeen, ei paljoa tarvinnut siinä kohtaa käskyttää :D
Ledi puolestaan oli Elinan treeneissä ihan aivoton apina. Verkkokepit oli yhtäkkiä ihan outo juttu: käänty puolessa välissä takasin, eikä sen jälkeen tahtonut mennä kujaan ollenkaan, kurkki vaan ekasta välistä sisään ja totesi, että en mä tonne mene. Huoh. Noh saatiinhan sen kalloon taas uppoamaan mistä kepeissä on kyse. Ja sitten tahkottiin pimeän putkikulman kanssa, ei osu sisälle… Joskus kakara on vähän urpo. Ittekseni kentän laidalla treenatessa upposi taas pimeään putkeen joka kerta ja teki vapaana nätisti pentupuomia.
Eilen molemmat pojat pääsi hierojalle. Ledi ihan vaan pintapuolisesti kopeloitavaksi, jotta tottuu käsittelyyn ja Kami kunnolla hoidettavaksi. Ledi makasi oikein nätisti käsiteltävänä, mitä nyt pientä mäkinää piti koko ajan :) Kamilla olikin kova halu päästä hoidettavaksi kun ensiksi joutui sivussa odottamaan Ledin ajan vuoroaan. Yleensähän se on aluksi sitä mieltä, että minen tule koplattavaksi ;) Pieni mustasukkaisuus tekee hyvää. Kamilla oli lihakset hyvässä kuosissa, ainoastaan selästä löyty yksi kireämpi kohta.
Kotiinpääsy hieronnasta olikin taas vähän kinkkisempi homma, golfista kun kajahti menomatkalla kytkin… Sinne jäi auto Raisioon, onneksi Mialla oli treenien veto ja oli matkalla kotio samoihin aikoihin kuin me. Hyvin mahtui autoon, jossa oli vain yksi häkki käytössä, 6 koiraa, joista osaa ei oikein voinut laittaa samaan tilaan toistensa kanssa ;) Kamia ja Pinkoa kun ei viitsi änkeä samaan tilaan, eikä Kompa halunnut Pinkoa tai Lediä autoonsa. Kamin Kompa onneksi sulatti kaverikseen, Ledi kulki mun sylissä, Ansa ja Pinko häkissä ja Bondi Kamin ja Kompan kanssa. Jo oli taas sekalainen seurakunta :D Mutta onneksi pääsin kotio, kiitos Mia!
Tällä kertaa leiri järjestettiin Vantaalla Ojangossa, uudessa Vuokkoset-hallissa ;) Matkaseuraksi saatiin Sonja ja Taku, hyvin pojat jakoivat auton ja hotellihuoneen. Tällä leirillä osui nappiin etukäteen jaetut aikataulut, joiden mukaan oli helpompi valmistautua päivään ja tiesi koko ajan missä, mitä, milloin tapahtuu. Ja meidän treeniryhmä oli ihan superhyvä toisten tsemppaamisessa, kiitos siitä!
Lauantaina meidän ryhmä aloitti Jerryn fysiikkatreeneillä. Alkulämmöt vedettiin koppipallolla, sitten treenattiin ketteryyttä, nopeutta ja reaktioita erilaisilla juoksuharjoituksilla. Hyvässä porukassa tuli tehtyä homma täysillä ja sai kunnolla hien pintaan!
Fysiikkojen jälkeen oli Elinan aksatreeni. Elina oli tehnyt neljä vähän lyhyempää ratapätkää, joista sai päättää mitä treenasi. Ekalle kierrokselle otin treeniin pätkän, jossa oli päällejuoksuja. Ja senhän tietää, että niitä sai tahkoa… Pituuden keppi siivekkeen vieressä autto vähän koiraa olemaan nuolematta (tuuppimatta) siivekettä, näitä tars vaan treenata paljon. Huoh. Tokalla kierroksella tehtiin vähän pienempää kieputusta, se sujui paremmin.
Aksatreenin jälkeen oli vuorossa Vapun psyykkaus ja Jerryn lihaskuntotesti. Sekä illalla yhteisruokailu hotellilla. Ei tietenkään samassa hotellissa missä yövyttiin vaan vähän matkan päässä, tästä pieni mur.
Sunnuntaina treenattiin heti ysiltä Juhan pitkää rataa, 35 estettä. Tällä radalla pääsi Kami aika kivasti vauhtiin, sai irrota esteille, mutta kuitenkin sopivasti oli tekniikkaakin mukana. Kepeille meno taisi olla meille se vaikein kohta. Ja kyllä Kamin nyt pitäisi kepit osata! Ei vaan malttanut katsoa mistä ne kepit alkaa, kunhan lähti pujottelemaan just siitä kohtaa mihin nenä sattu näyttämään. Muuten meni aikast kivasti! Puomin kontakti tosin oli vähän huono, kun itse yritti jättäytyä jälkeen.
Puolen päivän jälkeen Vappu hoiti taas meidän psyykkausta ja Jerryn kanssa tehtiin kimppalämpät ennen päivän viimestä treeniä. Viimesenä treeninä oli Jarin rata, jossa sai taas ohjaaja vähän juosta, että ehti tekemään pitkän suoran jälkeen takaakiertoa. Ja perskules, mähän kerkesin! Ja vielä ihan kivasti! Muutenkin rata meni tosi sujuvasti, kepit tosin taas (!) vähän tökki, ei malta hakea aloitusta vaan sisään just mistä huvittaa. Näitä täytyykin nyt vähän muistutella. Muuten jäi oikein hyvä fiilis, oma olo oli varma, sitä myötä ohjaus selkeää ja koira eteni hyvin eikä roiskinut :D
Ei muuta kuin keppien aloitukset ja päällejuoksut treenin alle, sekä vähän kontaktien itsenäisen suorituksen parantamista, ja uutta leiriä odottamaan!!