Tänä aamuna oli kotosalla niin turhautuneen oloinen häirikkökelpie, että oli pakko kerätä kavereita mukaan ja lähteä metsään. No olisi sitä varmaan muutenkin tullut lähdettyä, kun kerrankin oli valoisaan aikaan kotona, eikä edes satanut!

Retu käytiin hakemassa lenkille mukaan ja Soili tuli venakkojensa kanssa. Kami sai juosta naama virneessä puolitoista tuntia metikössä, kyllä rauhottu! Puolessa välissä lenkkiä huomattiin, että meillä onkin yhtäkkiä viisi koiraa, jostain oli ilmestynyt yksi spanieli mukaan laumaan. Hetken aikaa odoteltiin ja alkoi kuulua vihellystä ja vähän ajan päästä tuli puuskuttava omistajakin paikalle. Loppulenkki mentiin sitten viiden koiran laumana, kun Kamilla ja spanieli-Oliverilla oli niin hauskaa, ettei niitä tohtinut erottaa. Nyt meillä makoilee huomattavasti rauhallisempi koiruus.