Lauantaina treenattiin agilitya ja tokoa. Meidän kannalta olisi ehkä ollut parempi, että toko olisi ollut ensiksi, mutta näin ei tietenkään ollut...

Agi-kouluttajana oli Jenni Lehtinen. Hän tykkäsi kovasti Kamin menosta, mutta kuten muutkin, niin hyppytyyliä piti vähän erikoisena ;-) No onhan se (toivottavasti vain) toistaiseksi aika persoonallinen... Ennen rataa otin muutamaan kertaan keppejä. Jostain syystä, kun olin keppien vasemmalla puolella niin jätti viimeisen välin pujottelematta, mutta oikealta puolen ohjaten meni loppuun asti hienosti. Aika outoa, kun ennen ei ole ollut mitään eroa puolilla, molempia olen tehnyt tasapuolisesti, enkä koskaan ole itse pujotellessa koiraa mitenkään ohjanut vaan se toimii ihan itsenäisesti.

No itse rataan. Alkuun oli kolme hyppyä, joiden jälkeen kepit. Kepeillä tein takaaleikkauksen ja se ei häirinnyt Kamia ollenkaan, pujotteli hienosti. Keppien jälkeen oli 90-asteen kulmassa hyppy ja siitä vielä 90-astetta puomille. Puomin jälkeen piti mennä suoraan edessä olevaan putkeen, mutta Kami otti aina putken vasemmalla olevan hypyn. Mun ohjaushan sen sinne aluksi vei ja muutaman kerran kun se oli sinne eksynyt, niin sai kunnolla yliohjata, että löytyi se oikea suunta. Seuraavaa osaa radasta ei paljoa ehditty tahkoakkaan kun aika loppui. Mutta kivaa oli ja taas tuli jotain uutta.

Agin jälkeen Kami sai hetken huilata ja sitten oli toko-tuomari Tuija Seren tuomaroima ja ohjeistama ”tokokilpailu”. Tehtiin siis alokasluokan liikkeet Tuijan arvostellessa ja kertoessa mitä olisi ehkä kannattanut tehdä toisin jos niitä pisteitä haluaa haalia. Oman haasteensa hommaan toi Kamin pieni väsymys agitreeneistä johtuen sekä isompana haittana tuoksut, jotka juoksuinen Kettu oli kentälle jättänyt... Ennen luoksepäästävyyttä Kami ei meinnannut malttaa istua sivulla, kun jossain lähellä olisi ollut joku herkullinen tuoksu.

Luoksepäästävyys: 9
Kami nousi seisomaan, kun tuomari oli hetken rapsuttanut, mutta siis hyväntahtoisesti ja rauhallisesti kuitenkin käyttäytyi.

Paikalla makaaminen: 9 Kamin seurana olivat Liina ja Ulpu. Liina makasi keskellä. Ekan minuutin aikana Kami muutamaan otteeseen yritti flirttailla Liinalle, katseli kohti ja heilutteli häntäänsä. Yhdessä kohtaa jo olin melko varma, ettei pysy maassa, mutta pysyihän se. Välillä katseltiin toiseen suuntaan, välillä tutkailtiin maata ja välillä flirttailtiin... Eli aavistuksen rauhaton.

Seuraaminen kytkettynä: 8 Muuten oikein loistava, mutta yhdessä kohtaa oli joku herkullinen tuoksu ja iski nenänsä maahan. Taisin nykäistä koiran liikkeelle ja sitten piti vähän aivastella... Käännökset ja pysähdykset oli aika hyviä.

Seuraaminen taluttimetta: 9 Hyvää seuraamista, ainoastaan juoksuosuudessa vähän otti sivuetäisyyttä ja viimeinen perusasento meinasi unohtua.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10

Luoksetulo: 8 Tällä kertaa tuli suht suoraan, mutta tökkäsi kuonolla selvästi mua. Ja tökkäsi vielä uudestaankin, kun ei alkanut palkkaa kuulua... Sivulletuloon vaati kaksoiskäskyn, kun jäi kesken siirtymisen tuijottamaan jotain.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9 Ei pysähtynyt ihan jämptisti vaan valui muutaman askeleen, muuten hyvä.

Estehyppy: 0 Kami oli menossa hyppäämään, mutta jäikin esteen eteen tuijottamaan jotain. Otin uudestaan ja sillonkin piti antaa tuplakäsky, mutta esteen taakse jäi hyvin seisomaan. Täytyypä muistuttaa hyppyä taas mieleen tai ehkä tämä oli vaan joku tilapäinen keskittymishäiriö.

Kokonaisvaikutus: 8 Tekee hyvin töitä, kun pääsee vauhtiin, mutta vaati ajoittain vähän muistuttelua, ettei nuuskutella, tuijotella muualle jne. Nämä häiriöthän siis pääasiassa oli liikkeiden välissä ja jouduin vähän vaatimaan keskittymistä aina ennen liikkeen alkua.

Palkkailin patukalla joka liikkeen välissä, koska liikkeiden välissä käytiin osioita läpi opastaen miten kisoissa kannattaa toimia ja koska siinä aina meni aikaa, ajattelin, että on parempi antaa Kamin roikkua patukassa kuin lähteä nuuskimaan niitä Ketun tuoksuja maasta...

Ei parasta Kamia, mutta ottaen huomioon, että alla kaksi aktiivista päivää sekä agitreenit tuntia aiemmin ja NE TUOKSUT kentällä, niin hyvinhän se töitä teki heti kun sain sen mukaan hommaan.

Tämän jälkeen olikin taas kotona ihan ihan väsynyt pieni kelpie...