Kamin vuoden parhaat päivät on nyt: 4 päivää treenausta!

Eilen paimennettiin. Aamupäivällä haettiin kaariin etäisyyttä Uotilan Jennin opastuksella. Vahvaa painetta käyttäen Kami teki oikein kivat kaaret.

Iltapäivällä tehtiin Paimenkoirayhdistyksen 1-luokan rataa. Lampailla oli KOVA veto varikolle ja karkauksia sattui itse kullekin. Kamille tuli vähän tahmea alku, kun lampaat ei tahtonut pysyä aloillaan, joten jouduin vähän pikasesti lähettämään hakuun. Kaari oli ihan jees, mutta ei tahtonut saada lampaita Miasta irti. Mia ja Ansa olivat siis tolppakoirakkona. No saatiin ne lampaat liikkeelle, poispäin ajo ei onnistunut, joten hetken vekslaamisen jälkeen vaihdettiin tasapainossa kuljetukseen. Nurkassa lähimpänä varikkoa Kami sitten teki taas mokansa ja puski liian lähelle laumaa, jolloin yksi lambi jäi jälkeen ja lähti kohti varikkoa ja siinä häsellyksessä sitten menetettiin koko lauma. Se siitä radasta.

Oman radan jälkeen siirryttiin Mian ja Ansan kaveriksi varikko/tolppakoiriksi ja se osoittautuikin ehkä opettavaisimmaksi kokemukseksi ikinä. Lampaita karkasi varikolle vähän väliä ja niitä oli tosi vaikea saada irti varikon edessä olevan pikkuhäkin reunoista. Muutaman kerran jälkeen hokattiin taktiikka ja alkoi homma sujua. Mutta rankkaa se oli!

Tänään oli vuorossa aksaa (puolen päivän raksauksen jälkeen). Koutsina oli Anttilan Miia ja kenttä oli sopivasti rannassa, jossa pystyi koiria uittamaan eli ennen rataa uimaan, radan jälkeen uimaan, hetken päästä taas uimaan... Nastaa! Rata oli aika kiva, muutama kinkkisempi kohta, mutta ei mitään mahdottomia. Ja sitten mentiin rataa toisinpäin ja se oli vielä helpompi.

Lisää fiiliksiä tuonnempana...