...tuumasi Kami kun pääsi nautoja paimentamaan. Eilen tarjoutui mahtava mahdollisuus päästä kokeilemaan nautapaimennusta Kemiössä ja sinnehän oli toki lähdettävä.

Ekan treenin Kami teki lämpimässä treenihallissa viiden vasikan laumalla. Alkuun sai kuljettaa ihan vaistonvaraisesti ja totutella eläimiin, jotta minkälaisella paineella lähtevät liikkeelle ja miten reagoivat mihinkin. Aikansa pyöritettyä otettiin taas vähän sääntöjäkin mukaan eli lähinnä etäisyydestä huolehtimista. Vasikoillakin tuppasi liian lähelle. Poispäinajoa otettiin tasapainokuljetuksen lisäksi ja voi kyllä oli koira fiiliksissä, kun sai kerrankin käyttää ajossa kroppaansa ja tehdä heiluriliikettä ihan luvan kanssa.

Toka kierros otettiin ulkona kahden härän kanssa. Tukkahärkä Kalle oli aika hurja otus, sillä nousi sorkka kovaa ja korkealle, jos siltä tuntui. Kamikin lopussa sai vähän sorkasta, kun Kallea alko tympiä, mutta pienen päänravistelun jälkeen jatkoi kyllä hommia. Näitä elukoita sai käskyttää vielä kovemmin kuin kiltisti kulkevia vasikoita, varsinkin sitten kun Kalle lopetti yhteistyön ;) Aika hurjaa ja jänskää oli.

Härjät Riesa ja Kalle:

1327914760_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ledi ilahdutti porukkaa rikkomalla kevythäkin oven sillä aikaa kun oltiin syömässä. Iloiset otukset tulivat ovella vastaan kun palattiin pelipaikalle...

Illalla Ledi pääsi sitten vielä tokoilemaan Vantoon. Tehtiin liikkeestä maahanmenoja ja seisomia, nyt naksun kanssa oli reagointinopeus parempi kuin viimeksi. Pätkä seuruuta, jossa nostin namikäden vähän irti koiran kuonosta, avustaja naksutteli aina kun koira asento oli hyvä. Lyhyt paikallamakuu otettiin kanssa, makaa ihanan skarppina Kamiin verrattuna. Luoksetulossa yrittää vähän ennakoida, täytyy vahvistaa odottamista! Ja luoksepäästävyydessä pysyi peppu kiltisti maassa. Hyvä Ledi!