Eilen treenailtiin Jaakon opastuksella vekkauksia ja ennakoivia valsseja. Kami käy kyllä tuolla Hitti-Areenalla vieläkin kuumempana kuin ATT:n hallissa. Kai sitä itse tsemppaa paremmin kun on ohjattu treeni ja siksi koirakin on vielä enemmän revetä nahoissaan. Hyvin se kyllä silti käyttäytyy, mutta huomaa, että se on ihan innosta pinkeenä! Jospa ton perusteella voisi olla toivoa, että mun kisajännitys tulee toimimaan Kamin kanssa sen virettä nostavana asiana, kun Retun menoahan se latisti...

Hallin etuosassa toisten treenatessa Jaakon kanssa, otin jonkun verran kontakteja pentupuomilla ja pentu-A:lla. Alastulo alkaa olla melko hyvä ja vahva (ja kivaa!), mutta ylösmeno edelleen takkuaa. Puomilla alkoi tosin jo parantua. A:lla sitä ei kyllä varmaan tarttisi edes treenata, kun en ole ajatellut A:lla vaatia pysähtymistä, koska sitten se nousu on koiralle niin kovin raskas. Jaakko ei tosin kannattanut pysäytystä puomillakaan, joten nyt taas vähän funtsin asiaa, mutta todennäköisesti siinä tulen pysymään. Kamilla on niin valtaisa laukka-askel, että loikkaa niin helposti kontaktin yli... Tosin pysäytyksellähän voi sitten taas käydä niin, että koira ennakoi ja pysähtyy just ennen puomia ja siitä kun jatkaa loikalla eteenpäin niin kontaktin yli mennään taas... Tästä syystä Jaakko ei tota pysäytystä kannattanut.

Eka treeni Jaakon kanssa oli hyppy ja muuri suoraan peräkkäin ja muurilta 90-asteen kulma vasemmalla putkeen. Ensiksi tehtiin vekkauksella hypyn ja muurin väliin ja sitten ennakoivalla valssilla. Hyvin meni molemmat, Kami kääntyy niin hienosti.

Valssista Jaakon eka kommentti oli, että superhieno. Mä olin jo ihan innoissan, että jee, vihdoin olen oppinut valssaamaan, kun Janita aina moitti Retun kanssa treenatessa mun valsseja. Kehut jatkui vielä hetken, koira seuraa ohjausta hienosti ja tekee tosissaan töitä ja vaikka mitä. Ja sitten paluu maanpinnalle: ohjaus oli kyllä tosi huono Yllättynyt Eli valssi oli superhieno, vaikka ohjaus olikin huono Silmänisku Mulla on siis supertaitava koira, joka ymmärtää mun huonojakin valsseja...

Eka harjoituksen jälkeen treenailin taas omiani hallin etuosassa ja yhtäkkiä, melkein kesken homman, Kami häippäsi hallin ovesta pihalle! Yllättynyt Mä oletin, että Eeva ja Yty oli juuri tulossa sisälle ja Kami hokas ne ja palaa samantien, mutta eipä se tullutkaan. Painuin pihalle ja siellä se tien vieressä ojassa huiteli, kunnes huomasi Eevan ja Ytyn ja painui niiden luo. Eikä tehonnut kiroilut ja pärinät, että pois sieltä, piti aika läheltä käydä hakemassa se mukaan. Eka ajatus oli, kun se niin päättäväisesti lähti, että sillä oli p***ahätä, vatsakin sillä oli eilen vähän kuralla. En sitten tiedä oliko hätä vai tuliko yhtäkkiä niin iso ikävä Ytyä, että kesken kaiken painuu ulos. Ihme tapaus, yleensä se on hallissa niin intona, ettei ollenkaan huomaa muita...

Jaakon toka treeni näytti jotakuinkin tältä:

Putken jälkeen koira sivuaskeleella oikeaan lähetettiin hypylle ja sitten kolmos- ja nelosesteen välissä tehtiin yhdistetty vekkaus ja ennakoiva valssi. Vai oliko se nyt sitten sylivekki? No, joka tapauksessa koira kierrätettiin hypyn putken puoleiselta sivulta takaisin esteen toiselle puolen ja vitoselle. Eka kerta meni vähän mun sählätessä, taisi kuitenkin oikein mennä ja tokassa sainkin jotenkin ohjauksen todella rauhalliseksi ja selkeäksi ja meni hienosti! Siihen oli hyvä lopettaa!