Eilen oli Ledin toinen sytyttelykerta lampailla, yksi kerta on vielä jäljelläkin. Viime viikolla Ledi ei tuntunut oikein hokaavaan lampaissa mitään mielenkiintoista, kuljeskeli vaan mukana ja söi papanoita... Eilen olikin ihan eri ääni kellossa ja nähtiin ihan paimennusmeininkiä!

Ensiksi otettiin pätkä pyörötarhassa. Minä hajottelin lammaslaumaa ja Ledi sai katsella vierestä ja miettiä, että mitä tekisi. No sehän mietti. Ja mäkisi välillä... Otettiin Heili hetkeksi mukaan pyörittämään laumaa ja johan saatiin Lediinkin liikettä. Leiskauttipa se hienosti puuaidan ylikin Heilin perässä... Ja se on sentään aika korkea aita :D No Heilin poistuttua Ledi jatkoi kuitenkin kivasti lampaiden liikuttelua. Koira piti ensiksi vaan käynnistää hommaan ;)

Tokalla kierroksella tultiin ulos pyörötarhassa verkkotarhaan. Liikuteltiin laumaa ympäri ja koira sai vapaana touhuta mitä touhuaa, kunhan nyt ei rupea hajottamaan laumaa tai muuta täysin typerää. Ledi kuljetteli laumaa oikein kivasti ja aina välillä syöksyi eteen pysäyttämään, jos joku otus meinasi liikkua liian kovaa. Se siis jo alkeellisella tasolla paimensi! Liikkumista nyt ei voi kovin paimenmaiseksi kuvailla, kun lauman eteen sännättiin yleensä hervottomilla kenguruloikilla :D Elegantti paimeneni: mäkisee ja loikkii kenguruna...