Tänään alkoi Kaisan viiden kerran tokokurssi. Kami nyt on melkein viikon ollut ripulilla, mutta kun mieli on kuitenkin ollut pirteä ja koira energinen, niin mentiin treenaamaan kuitenkin. Ja hyvin Kami oli mukana.

Treenin teemana oli seuraaminen. Suurin haaste on tällä hetkellä ohjaajan oppiminen kävelemään kädet heiluen... Olen nyt puoli vuotta treenannut seuruuta vasen käsi paikallaan "taskun kohdalla". Jotenkin olen vaan jämähtänyt kyseiseen "moodiin" ja tänään tuli yllätyksenä tieto, että tokokisoissa käsien täytyy heilua, paikallaan oleva käsi voidaan tulkita kaksoiskäskyksi. Mutta eihän siitä tule mitään, että ajattelee kävelevänsä kädet heiluen... Ainakaan mulle. Mä LUULIN heiluttavani käsiä normaalisti, mutta Kaisa hihityksen lomasta vinkkasi, että yleensä ihmiset heilauttaa käsiään joka askeleella vuoron perään, mä en vissiin ihan osannut sitä... Perkele, kun on ihmisellä motoriikka hukassa!

Noh, koira joka tapauksessa teki ihan hyvää seuraamista. Lisäksi odottelut otettiin paikallamakuuna, hyvin pysyy. Lopuksi otettiin luoksetulon vauhtitreeni. Koira jätettiin istumaan, käveltiin about 10m ja palattiin palkkaamaan. Sitten uudestaan se kymmenisen metriä, luoksetulokutsu ja kun koira on liikkeellä, lelun heitto selän taakse. Kami lähti tulemaan vasta toisella käskyllä, koska jos on paikalle käsketty niin sehän pysyy... Silmänisku