Hyppyserti! Hyppyserti! Lal-lal-laa...

Eilen suunnattiin Taijan ja Wikin kanssa Lempäälään TAMSK:in iltakisoihin. Tuomarina toimi Esa Muotka.

Eka rata (agi) oli suht ok:n oloinen. Oma jalka ei jotenkin vaan tahtonut nousta, tuntu ihan liimatulta alustaan... Alun kolmen hypyn suoran jälkeen keskityin oikeasti jarruttamaan koiraa, moni moni koira kun veti hyppyjen jälkeen pitkäksi ja vielä turvalleenkin, kun käännös ja pohja yllätti. Kami ei vetänyt pitkäksi eikä kyntänyt maata vaan kääntyi ihan kivasti. Rima tosin tuli alas, hö. Sen jälkeen kämmäiltiinkin vielä pituudella, jota karsastin jo etukäteen, se kun hypättiin kohti seinää ja sen jälkeen käännyttiin vasemmalle, Kami käänty jo pituudella eli hyppäsi vinosti, tästä toinen vitonen. Kolmaskin vielä otettiin puomin ylösmenosta, kun mä olin vissiin jo luopunut kokonaan hommasta. Olis se nyt pitänyt tsempata...

Ekan radan jälkeen ei ollut suurempaa moitittavaa siitä paljon parjatusta pohjasta, mutta kovin ahdas ja meluisa halli oli! Vielä kun ihmiset haukuttamalla haukutti koiriaan niin metakka oli KAMALA. Eikä sisällä mahtunut koiran kanssa liikkumaan yhtään :(

Toka rata, hyppäri, olikin aikas hyvän tuntuinen suoritus. Kami tosin kulki yllättävän varovasti ja hidasti hypyille ihmeen paljon, pohjasta johtuvaa varmaan? Kolmanneksi viimesellä hypyllä taisi pysähtyä jo täysin, kun ryysäsin vielä takaaleikkauksessa päälle, mutta hyppäsi sitten paikaltaan hypyn, joten kieltoa ei tullut. Mutta aika lähelle meni... Nollana siis maaliin ja sijoitus 3. Tällä kertaa ykkkönen ja kakkonen eivät sertiä voineet vastaanottaa, joten me saatiin se!! Jes ja jes! Ja tuomarikin kehui hyviä käännöksiä, wautsi!

Tokan radan video loppuu harmittavasti kesken, kun kameran muistikortti tuli täyteen. Tässä osa radasta kuitenkin: