Eilen oli taas paimennus- & aksa-päivä.

Paimennuksessa kokeiltiin ekaa kertaa jakoa. Kaisa jeesasi meitä ekakertalaisia pitämällä yhä lammasta aina kiinni ja mä yritin tehdä viiden pässin laumaan rakoa, että jäisi kaksi toiselle ja kolme toiselle puolelle ja sitten piti saada koira siihen rakoon ja poispäin ajona saada osa laumasta irti ja hallintaan. Vaikiaa oli! Kamilla oli viime kertaisesta kaislikkopaimennuksesta iskostunut idea, että kannattaa aina aloittaa homma tekemällä kunnon loikka kohti laumaa ja se vähän hankaloitti hommaa, kun tarkoitus olisi saada koira hitaasti ja rauhallisesti luokse keskelle laumaa... Huoh. No taidettiin me kaksi onnistumista saada aikaan. Ja yrityksiä oli lukemattomia...

Lisäksi tehtiin pari hakua tolpalta, tolpan kierto ja lauman kuljetus takaisin poispäinajona. Kami teki molempiin suuntiin yllättävän hyvät hakukaaret, mutta se poispäinajo olikin sitten vähän takkuista...

Aksassa tehtiin rataa, jossa kohta 7-20 oli Agirodun Open SM-finaaliradalta:

1281546880_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kami teki yllättävän hyvät kontaktit puomilla vaikka itse jättäydyin jälkeen. Kerran jopa todella hyvän! Suoralla 8-11 ei auttanut muuta kuin juosta kovin ja toivoa, että koira hyppää ysin, jos yritin räpeltää jotain, mentiin ysin sijaan putkeen... 8 ja 9 oli tosin vähän käännetty, ei siis ihan suorassa linjassa kuten kuvassa. Pituuden ohjasin taas ulkopuolelta, jolloin koiran oli helpompi löytää keppien aloitus. Aika jees menoa!