Mutta sentään vaan vessan seiniin. Koirat kun on karanteenissa, eikä viikonloput siis mene kisatessa, niin saatiin aloitettua kakkosvessan rakennusprojekti. Pe-su aikana saatiin laatat seiniin alinta riviä lukuunottamatta. Mä rälläköin laattoja oikean kokoiseksi ja Lasse lato seiniin. Ensi viikonloppuna jos sais sen alimman rivin paikalleen, seinät saumattua ja kenties lattiallekin laattaa, niin oltaisiin jo pitkällä!

Kennelyskä, mikäli se nyt sitä oli, meni ohi ihan Ledin yhdenpäivän yskähtelyllä. Jälkikäteen kun muistelen, niin voi olla, että sillä jotain yskäoireita oli jo ennen sitä varsinaista yskäpäivää, muttei onneksi sen jälkeen. Ensi viikonloppuna päästäänkin taas jo treenaamaan! Kisoja nyt ei ole pariin viikkoon missään järkevässä paikassa tarjolla, joten kisatauko kestänee pääsiäiseen asti.

Ledi pieni äpärä täytti eilen vuoden! Pjaska syntymäpäivä, taisi olla Ledin mielipide, meillä kun meni päivä laatoituksen parissa ja koirien tehtävänä oli pysyä pois tieltä. Pääsi ne sentään välillä pihalle riekkumaan. Nyt kevään tullen ovat vähän innostuneet enempi tosta pihallaolostakin, tähän mennessä varsinkin Kamilla on ollut tapana vaan istua terassilla ja tuijottaa ovea, että päästäkää mut sisään. Ei vaan osaa ilman ihmistä ulkoillessa tehdä mitään. Mutta nyt tosiaan huinivat jo vähän kauemmas talosta, näköpiirissä kyllä tosin. Ehkä niistä vielä joskus pihakoiria tulee.