Sunnuntaina käytiin hallilla aksaamassa kera Tainan & koirien. Ensiksi tekivät Kami ja Kiista vuorotellen treenipätkää, jossa oli mun toiveesta yksi päällejuoksukohta. Meni ihan suht hyvin. Ja kaksi päällejuoksua peräkkäinkin onnistui.

Aikuisten jälkeen oli pentujen vuoro. Ledi pääsi vähän kiertelemään siivekkeitä ja juoksemaan putkeen.

Eilen oli viimeinen Nooran treeni tältä erää. Ennen meidän vuoroa satoi aivan hillittömästi, Kamikin oli vähän sitä mieltä, että voisi odottaa autossa ennemmin kuin sateessa. Ledi on aivan sokerista, se ei kyennyt ollenkaan olemaan ulkona pahimman sateen aikana. No sitä tulikin kyllä ihan tautisesti. Omalle treenivuorollemme sade jo vähän hiljeni, mutta lätäköitä radalla piisasi. Tehtiin ensiksi rataa pätkissä, kun oli useampia hiottavia kohtia. Lopuksi sain radan kahdessa osassa läpi, samalla kertarykäsyllä ei onnistunut saamaan kaikkia kohtia toimimaan. Ja tehtiin yksi onnistunut päällejuoksukin :p

Led oppi eilen maahanmenon. Nyt se osaa istua ja mennä maahan. Tosin ei kauhean varmasti ja maahanmeno tarvitsee välillä käsiavun. Eihän sille ekana vuonna tarvi muuta opettaa?

Ja korvat se on nostanut pystyyn. Ne on vaan jotenkin niin "terävät", että näyttää ihan dobermannin typätyiltä korvilta. Pelottava otus.