Aamulla mentiin ensiksi hallille keppitreeneihin, Lasse oli mukana apupalkkaajana. Aloitettiin kahdeksalla kepillä ja verkot kuten viimeksikin eli vasemmalla kepeissä 1-3 ja 4-6. Kami teki välillä monta sarjaa putkeen ihan oikein ja vauhdilla ja välillä taas lopettaa kesken (osaltaan varmaan koska tuijottaa palkkaajaa niin kovin) ja vauhtikin takkuaa. Sama juttu kuuden kepin harjoituksessa, jossa verkko vain alussa vasemmalla puolen: välillä menee monta kertaa oikein ja sitten taas ei millään. No hyvällä alulla homma ainakin nyt on.

Otin myös neljää keppiä, joissa ei ollenkaan verkkoja. Siinä joutui vähän kädellä auttamaan, että Kami taipui tokaan väliin, muuten meni hyvin.

Loppuun otettiin sitten muutama kerta viidestä hypystä koostuvaa rataa, että saatiin hauskuutella vauhdilla.

Hallilta mentiinkin sitten tontille puusavottaan. Enpä muista koska olisi viimeksi ollut noin kova hiki, kuin tänään oksia ja pöllejä raahatessa. Valtavasta kuusesta tulee muuten ihan tajuton määrä niitä oksia...