Eilen oli taas tokotreenit.

Ledin kanssa tehtiin ensiksi maahanmenojen nopeutta eli palkka heti maahanmenosta. Ohjaaja ensiksi seisten, sitten vähän jalkoja liikutellen ja lopulta pikkasen kävellen. Seiso-maahan-seiso-tekniikkaa tehtiin namiavusteisena kanssa.

Perusasentotreenissä kierrettiin kahdeksikolla tötsiä. Ekalla kierroksella pysähtyminen ja perusasento 1-4 askeleen välein, palkka perusasennosta. Tokalla kierroksella palkka liikkeestä 1-4 askeleen välein. Paikka sivulla alkaa löytyä hyvin.

Luoksetulon loppuasentoa tehtiin kanssa eli edestä sivulle kiepsahdusta sekä lopuksi luoksetulo, jossa vapautus ohjaajan selän takana odottavalle loppupalkalle.

Kamin treenin teemana oli noudot. Olipas takkusta…

Ensiksi tehtiin kapulan heittoa ja palkkausta maltista. No Kami nyt ei tuppaa hytkyilemään kapulan(kaan) perään eikä ottanut liikkurin käskytyksestäkään häiriötä. Mutta hyvä tätäkin välillä muistella ja palkata.
Sitten tehtiin tunnaria. Ensiksi pelkällä omalla, jonka Kaisa piilotti ruohikkoon. Hyvin nuuski ja löytyi. Sitten nurtsille piilotettiin oman lisäksi kaksi väärää, Kami bongasi toisen niistä silmillä ja toi sen. Uudella yrityksellä nuuhki esiin omansa.

Sitten tapeltiin metallin kanssa… Otin esiin Kamille superhalutun lelun eli mokkapatukan. Kami ei ole patukkaa tainnut 1,5 vuoteen nähdäkään, kun kyllästyin ostamaan niitä kun se aina rikkoi ne. Tämä on ostettu Lediä ajatellen, mutta ajattelin sitten hetsata sillä Kamille kunnon metallivireen. Vaan pieleen meni. Vire nousi, mutta sitten ei kyennyt kuin huitomaan metallia tassulla, pyörittämään nenällä ja säestämään hommaa aina välillä VUH-huudoilla. Meni hermot ja koira autolla jäähylle. Uudella yrityksellä heitti maate metallin eteen ja TUIJOTTI sitä… Otti lopulta suuhunsa ja sai patukkariekutukset.

Kapulan pitoa (puukapulalla, ylläri!) otettiin kanssa ja loppuun nouto, jossa vapautus ohjaajan taaksen loppupalkalle hyvästä vauhdista.